maanantai 30. syyskuuta 2013

Toompea


Yksi asia, jota rakastan tehdä, on lähteä aivan yksikseni kävelyille ja räpsiä siinä samassa kuvia kaikesta kiinnostavasta. :) Viime lauantaina minulla oli vähän luppoaikaa kun odottelin kaveriani, joten päätin lähteä kiertelemään Toompeaa (vanhan kaupungin korkeinta kohtaa), sillä alue ei ole minulle kovinkaan tuttua. Tällaista jälkeä tuli tällä kertaa.








Hyvää viikon alkua kaikille!


Nyt soi: Damien Rice - Volcano

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

TLN TO DO 29092013

Minulta kysytään todella usein vinkkiä hyvistä brunssipaikoista Tallinnassa. Valitettavasti en ole itse vielä kokenut mitään suosittelemisen arvoista brunssia, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö täältäkin löytyisi kelpoisia brunsseja. Itselläni on muutama ehdokas kokeilulistalla, joten jaetaanpa näin sunnuntain kunniaksi brunssi to do -listani!



Sesoonia hehkutinkin jo perjantain postauksessanikin, niin mahatava paikka se on noin yleensäkin. Sesoonissa järjestetään myös brunssi joka sunnuntai, klo 12-17. Koko huvi maksaa 12€ aikuisilta ja 6€ 3-9-vuotiailta lapsilta, ja hintaan sisältyy ruoan lisäksi tee, kahvi, mehut ja vesi. Sesoonin brunssi vaikuttaa todella lupaavalta, pakko päästä testaamaan!


Café Noble sijaitsee hieman Tallinnan ulkopuolella, Kalamajan ja Koplin suunnalla. Noblen brunssilla tarjotaan merellistä ruokaa hintaan 15€ aikuisilta, ja 7-14-vuotiailta lapsilta 7,50€. Aikuisille hintaan sisältyy myös joko bellini tai mimosa. Niin ruoka kuin itse Noblen ravintolatilatkin kiinnostavat minua, tännekin on siis päästävä pikinmiten. Tallinnlanna -blogissa kirjoitettiinkin jo mahtava juttu tästä brunssista, tässä linkki postaukseen.


Rävala pst 4 -osoitteessa sijaitseva Vertigo on minulle aivan uusi tuttavuus, enkä ole kuullut kenenkään omakohtaisia kokemuksia. Vanhassa kaupungissa sijaitsee kuitenkin saman omistajan delipuoti, joka on aivan ihana!! Uskallan siis tämän perusteella suositella Vertigon brunssia, jota tarjoillaan ilmeisesti klo 11 alkaen, 18€:n hintaan. Netistä löytyy valitettavan huonosti tietoa Vertigosta. Pitääpä siis käydä katsastamassa tämäkin paikka ihan vaan vaikka siitäkin syystä, että ainakin minä sitten voin jakaa tietoa tästä brunssikohteesta ;)

Brunssimahdollisuudet ovat kyllä harmittavan vähissä tässä kaupungissa... Onko teillä lukijoilla antaa jotakin vinkkejä? Tämä brunssihullu nimittäin kaipaisi niitä kipeästi!

Nyt soi: French Films - Where We Come From

Kuvien lähteet: kuva 1, kuva 2, kuva 3

lauantai 28. syyskuuta 2013

Pärnu


Kävin Pärnussa elämäni ensimmäistä kertaa viikko sitten kouluporukkamme kanssa. Olipa aikakin, että niin kiva kaupunki kuin Pärnu tuli katsastetuksi. Viron kiinnostavuus ei tosiaankaan rajoitu Tallinnaan, vaan tästä pienestä maasta näyttää löytyvän kiinnostavia vierailukohteita paljonkin.


Pärnu on Viron neljänneksi suurin kaupunki, asukkaita on melkein 44,000. Pärnu tunnetaan Viron kesäpääkaupunkina (fun fact: Virolla on jokaiselle vuodenajalle omat pääkaupunkinsa. Nyt syksyllä Narva on siis vuodenaikapääkaupunki, talveen siirtyessämme Otepää saa pääkaupungin tittelin, ja keväällä on Türin vuoro).


Pärnu tunnetaan siis aurinkoisista säistään ja isosta, upeasta hiekkarannastaan. Meidän vierailua ei valitettavasti tähdittäneet biitsikelit, mutta rannalla oli ihan hauskaa tepastella punaisilla Hai-saappaillanikin. Jäin kuitenkin jo odottelemaan ensi kesää, toivottavasti silloin olisi mahdollisuus päästä nauttimaan Pärnuun rannoista täysillä.


Pärnun rannalla sijaitsee Viron ainoa beach-klubi, Sunset Club. Pärnulaisilla juhlijoilla on kuulemma tapana sopia kesäiset iltatapaamisensa "sienen alle". Löydättekö tämän "sienen" alemmasta kuvasta? ;)



Monille lienee tuttu Tallinnan laululava, jossa mm. järjestetään joka viidennes vuosi Viron perinteikkäät laulujuhlat. Minä en tosin tiennyt, että lähes jokaisessa virolaisessa kaupungissa on omatkin laululavansa. Tässä Pärnun:


Pärnun pääkatu, Rüütli. Kesäisin tämä katu on kuulemma eläväinen ja täynnä tapahtumaa ja terasseja. Voin vain kuvitella miten mahtava fiilis mahtaakaan Rüütli -kadulla olla heinäkuussa, kuumana kesäiltana..


Pärnussa sijaitsee kaiken muun jännän lisäksi Viron suurin pubi, nimeltänsä Kuursaal. Pubi on ollut paikoillansa jo vuodesta 1880 asti, ja on vuosien saatossa toiminut teatterina, kasinona, ravintolana - kaikkena mahdollisena siis. Nykyään Kuursaalissa voi nautiskella kesäisin illallisen lisäksi erilaisista live-esityksistä. 



Kuursaalin ulkolava:


Kuursaalin ulkopuolella sijaitsee Viron kuuluisimman säveltäjän, Raimond Valgren, patsas. Patsaan vieressä on myös stereot, josta soi aina Valgren sävellyksiä!


 Viron kansallisruonoilija, Lydia Koidula, on kotoisin Pärnusta. Mielestäni on muuten ihan mahtavaa, että Viron kansallisrunoilija on nainen!





Ihana Emma Ammende Villassa! Päätimme tuon toisen yhtä suuren ravintolahullun kanssa, että Ammende Villassa syömme ensi Pärnun reissullamme. Ja taisimme vahingossa innostua suunnittelemaan häitämmekin sinne....... Ammende Villa olisi nimittäin mitä otollisin paikkaehdokas hääjuhlille, vinkkinä siis teille, joille se ehkä on ajankohtaisempaa ;)


Toinen erittäin kehuttu ruokapaikka Pärnussa on pizzeria Steffani. Olen kuullut niin monelta taholta suorastaan ylistyksiä Steffanin pizzoista, että pakko niitä on joskus päästä testaamaan. Sattuuko muuten kenelläkään teistä olemaan kokemuksia Steffanista?


Pärnun hautausmaa. Minulla tuli muuten jo Haapsalun reissullani mieleen, että missä ihmeessä Tallinnassa on hautausmaa?! Havahduin kun tajusin, etten tosiaan ole moista nähnyt täällä kotikaupungissani.


Pärnu kaiken kaikkiaan oli todella kiva kokemus, enkä malta odottaa, että pääsen kokemaan kaupungin kesäisemmällä ajankohdalla! Olisin muuten tosi kiinnostunut kuulemaan teidän lukijoiden kokemuksia Pärnusta? Ravintola- ja baarivinkkejä, nähtävyyksiä, tekemistä - ihan mitä tahansa! Antakaahan kuulua kommenttiboksin puolella.


Nyt soi: Snowmine - Piece of Your Pie

perjantai 27. syyskuuta 2013

Parem kui mitte midagi

Siiiiiis huh huh mikä stressiviikko takana, ONNEKSI on taas perjantai! Tällä viikolla on riittänyt säätämistä ja haastetta niin kouluhommien kuin tutortehtävienkin parissa, ihan tarpeeksi yhdelle pikku ihmiselle. Mutta kuten sanottu, onneksi nyt on perjantai, eikä viikonlopuksi ole juuri sen kummempia suunnitelmia. Hyvä niin! Aikaa hengähtää ja kiriä koulutöiden kanssa. Pidimme juuri äitini kanssa terapiasession Skypessä, nyt voin siis aloittaa viikonlopun hyvillä mielin :)

Olen tämän viikon aikana kuitenkin oivaltanut yhden jutun, joka kuuluu näin: vähän on parempi kuin ei mitään. Välillä turhaudun, jos minulla on liikaa tekemistä. Silloin tuntuu helposti siltä, etten saa kuitenkaan kaikkea aikaiseksi, ja kokonaisvaltainen luovuttaminen on herkässä. Olen kuitenkin oppinut siihen, että jos käsillä on vähänkin aikaa, kannattaa lukea sivu siitä kirjallisuuskurssin kirjasta, kirjoittaa esseeseen vaikka yksikin kappale lisää, käydä läpi viime luennon muistiinpanot. Hyväksi havaittu konsti - näin saan ainakin minä itsestäni enmmän irti.


1. Here we go again! 2. Olen yrittänyt (ja onnistunutkin!) pitää aamiaishetkeni rauhallisina ja terveellisinä kaiken kaaoksen keskellä. Sama saa jatkua - ilman sitä kaaosta tosin. 3. Sesoonissa toivottamassa uutta, kamerunilaista oppilasta tervetulleeksi Tallinnaan vegeburgereiden merkeissä. Ravintolavinkkejä kaipailevat: lukekaa tuo edellinen postaukseni Sesoonista, jos se on aiemmin mennyt ohitsenne. Huippu paikka! 4. Trendnailsissä tekemäni geelikynnet ovat nyt voineet kaksi viikkoa hyvässä kunnossa. Kohta voisi tosin varailla jo uutta aikaa ja ehkä jopa harkita tämän ranskalaisen manikyyrin muuttamista toiseen tyyliin (?)


5. Keskiviikon luistelu oli ihana henkirako kiireisen viikon keskellä. <3 Tein ihan täysillä ja vähän vielä päällekin koko tunnin, tuntui superhyvältä jälkeenpäin. 6. Red Emperor on hieman... erilainen baari. 7. Rauhallinen hetki ülikoolilla. 8. Uudet, korealaiset kaverukseni kirjoittivat nimeni kielellänsä!! En kyllä itse keksisi, että tuossa lukee "Annina Närhi"....

Hyvää viikonloppua kaikille!

Nyt soi: Local Natives - Airplanes

tiistai 24. syyskuuta 2013

Viljandi


Nyt olen vihdoin ja viimeinen kotiutunut ja ennen kaikkea palautunut Etelä-Viron reissultamme. Kuten jo sanottu, oli aivan mielettömän hauskaa vanhojen ja uusien tuttavuuksien kanssa, ja Viro on kyllä kaunis maa. Ehdinkin jo viime postauksessani ylistää Pärnuuta, mutta silloin en ollut vielä käynytkään Viljandissa! Viljandi nimittäin ylitti kaikki odotukseni, ja minulle jäi kaupungista todella kiva fiilis.

Viljandin vanha vesitorni

Viljandi on Viron kuudenneksi asutuin kaupunki, mutta koska puhutaan näin pienestä valtiosta kuin Viro, ei asukkaita Viljandissa ole kuin vajaat 20,000. Meidän vierailupäivänämme oli kuitenkin sateisesta ilmastakin huolimatta kaupungilla porukkaa liikkellä jonkin verran, ja leikkipuistosta mukaan lähti pari pikku kaveria seurailemaankin meitä. :) Kesäisin Viljandi on sitten hieman vilkkaampaa aluetta, asukasluku suunnilleen kaksinkertaistuu. Viljandi tunnetaan muutoin Viron kansantanssin ja -musiikin pääkaupunkina, ja nimenomaan kesäisin Viljandissa järjestetäänkin paljon festivaaleja ja muuta vastaavaa kulttuuritapahtumaa.


Mikä sitten Viljandissa veti minua puoleensa? Yksinkertaisesti se, että kaupunki oli mielestäni niin tavattoman kaunis! Keskustan ja vanhan kaupungin rakennukset olivat idyllisiä puutaloja, Viljandin järvi oli kaupunkikuvassa oleellisesti mukana, ja keskustassa sijaitseva Kirsimägi vanhan linnan raunioineen oli kovin erilainen mihinkään paikkaan, jossa olen aiemmin käynyt. Otin paljon kuvia, jotka saavat kertoa loput Viljandista minun puolestani.


Kirsimäelle kiipeämässä



Kirsimäen vanhat muurit


Näkymiä



Kirsimäellä sijaitsevat rauniot toimivat tätä nykyä useiden konserttien tapahtumapaikkana. Hyvän esiintyjän sattuessa en varmaan yksinkertaisesta voi olla palaamatta Viljandin linnan raunioille. :)



Viron pisin riippusilta. Ajattelin Viljandia kierrellessä, että tämä kaupunki olisi mitä mahtavin lomakohde lapsiperheille. Kirsimäen rauniot ovat varmasti entistä jännempiä lapsille, puhumattakaan nyt tuosta punaisesta riippusillasta. Viljandissa on myös ranta ja leikkipuistoja, museoita ja muuta kivaa, joten eiköhän tekemistä löytyisi riittämiin. Reissusta tulisi varmaan myös kovin edullinnen moniin muihin lomakohteisiin verrattuna. Pitäkää siis äidit ja iskät Viljandi mielessänne ensi kesän reissua ajatellen!:)


Viljandin arvostetuin pormestari, August Maramaa, on ikuistettu Viljandin kaupungin talon edustalle lojaalin kumppaninsa kanssa.


Ruokapuolelta piti meidän reissullamme hieman tinkiä - tärkeintä oli löytää kohtuuhintainen ravintola, joka suostui ruokkimaan 50 henkeä. Minä en kuitenkaan koskaan liiku uudessa kaupungissa silmät sokeina mahdollisille ravintolaehdokkaille, ja niin jäi Viljandistakin minulle ensi kerraksi testattava ravintola. Kyseessä on siis Kohvik Fellinn, joka näytti aivan ihanalta. Sattuuko kennelläkään olla kyseistä kuppilasta kokemuksia?


Suosittelen Viljandissa piipahtamista muillekkin kuin lapsiperheille, oli nimittäin todella viehättävä ja symppis kaupunki. Mielelläni palaan itsekin sinne, aikatauluista riippuen vaikka heti ensi keväällä / kesällä :)


Nyt soi: Jack Johnson - Angel

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Kopra Talus


Tervist kaikille! Tulin vaan sanomaan pikaiset moikat täältä meidän reissultamme, kohta on nimittäin taas hypättävä bussiin ja tien päälle. Olen siis meidän tutoreiden järjestämällä matkalla Pärnuun ja Viljandiin. Viron maaseutu on kyllä tavattoman kaunista, minulla on vaikka mitä vinkkejä virolaiseen maakuntamatkailuun tämän reissun jälkeen. Pärnu etenkin oli aivan ihana, haluan ehdottomasti mennä sinne uudemmankin kerran, kesällä tosin. Olemme myös nähneet kaiken maailman raunioita ja vesiputouksia ja muita luonnonsuojelukohteita. Kaikki on ollut ihan mieletöntä, ja on ollut todella ihana nähdä miten korealaiset, meksikolaiset ja ranskalaiset viihtyvät meidän pohjoismaisessa luonnossa.

Tolkuse -suoalueelta

Ihanaa sunnuntaita kaikille, toivottavasti pystytte rentoutua oikein kunnolla ennen tulevaa työviikkoa :) !

Nyt soi: One Republic - Apologize